Tein tämän blogin vaan saadakseni purkaa ajatuksia nettiin. Nimettömänä on helppo kirjoittaa, enkä usko että kukaan tuttu eksyy lukemaan tätä. Luulempa kirjoittavani tänne vain kun olen surullinen, tai kun olen todella iloinen.
-----------------------------
Suru on painava taakka. Lähtiessään Dione tuntu vievän osan musta mukanaan. En osaa kuvailla paremmin, mut monta viikkoa oon ollu surullinen ja masentunu. Tuntuu että täytyy vaan itkeä ja huutaa Dionea takas. Ymmärrän kuitenki ettei se palaa. On samanlainen tunne, kuin se olisi kuollut. Tiedän että sillä on hyvä koti ja muuta, mut en voi käsittää ettei se oo enää mun. Kuvittelin vielä neljä viikkoa sitten, että se jäis tänne.